(Tämä on suomennos Bruce Schneierin vuonna 2006 julkaisemasta artikkelista “The Eternal Value of Privacy”. Käännetty ja julkaistu hänen luvallaan.)

Yleisin vasta-argumentti, mitä yksityisyyden puolestapuhujat kuulevat – ja tämä argumentti tulee yleensä niiltä, jotka kannattavat henkilötietojen tarkastuksia, valvontakameroita, tietokantoja, tiedon louhintaa ja muita valvontamenetelmiä – on tämä: “Jos et tee mitään väärää, niin eihän sinulla ole mitään salattavaa?”

Tässä on joitakin käteviä vastauksia: “Jos en tee mitään väärää, niin sitten sinulla ei ole syytä tarkkailla minua.” “Koska valtiovalta päättää mikä on väärää, ja he voivat vaihtaa väärän määritelmää.” “Koska sinä voit tehdä jotain väärää minun informaatiollani.” Ongelma näissä vastauksissa – vaikka ne toisaalta oikeita ovatkin – on se, että ne hyväksyvät yksityisyyden olevan lähtökohtaisesti jonkin väärän piilottelua. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Yksityisyys on ihmisoikeus, ja edellytys arvokkaan ja kunnioitettavan ihmisarvon ylläpitämiselle.

Kaksi sananlaskua kuvaavat asiaa parhaiten: Quiz custodiet custodes ipsos? (“Kuka valvoo valvojia?”) ja “Absoluuttinen valta korruptoi absoluuttisesti.”

Kardinaali Richelieu ymmärsi valvonnan arvon, kun hän sanoi kuuluisasti: “Näytä minulle kuusi riviä, jotka on rehellisin mies kirjoittanut, ja minä löydän niistä jotain, jonka perusteella tuo mies hirtetään.” Kun seuraat ketä tahansa tarpeeksi pitkään, niin hänestä löytyy vääjäämättä jotain, jonka perusteella hänet voidaan pidättää – tai ainakin häntä voidaan kiristää. Yksityisyys on tärkeää, koska ilman sitä valvontatietoa tullaan käyttämään väärin: tirkistelyyn, myytäväksi mainostajille, tai poliittisten vihollisten vakoiluun – keitä ikinä he sillä hetkellä sattuvatkaan olemaan.

Yksityisyys suojaa meitä vallan väärinkäyttäjiltä, vaikka emme valvonnan alaisina tekisikään mitään väärää.

Emme tee mitään väärää silloin kun rakastelemme tai käymme vessassa. Emme erityisesti koeta piilotella mitään, kun hakeudumme yksityisempään paikkaan käydäksemme keskustelua jonkun kanssa. Pidämme yksityisiä päiväkirjoja, laulamme suihkun suomassa yksityisyydessä, kirjoitamme salaisia rakkauskirjeitä, jotka päädymme lopulta kuitenkin polttamaan. Yksityisyys on perustavanlaatuinen ihmisen tarve.

Tulevaisuus, jossa yksityisyys olisi jatkuvasti uhattuna, oli niin vieras ajatus Yhdysvaltain perustuslain laatijoille, ettei heillä käynyt mielessäkään tähdentää yksityisyyden olevan nimenomaan oikeus. Yksityisyys oli olennainen osa heidän toimintaa ja aatetta. Tottakai on kohtuutonta, että sinua tarkkailtaisiin kotonasi. Tarkkailu ylipäänsä oli tuona aikana herrasmiesten keskuudessa lähes käsittämätön teko. Tuomittuja rikollisia tarkkaillaan, ei vapaita kansalaisia. Sinä olet kotisi hallitsija. Tämä on vapauden periaatteiden keskiössä.

Jos meitä tarkkailtaisiin jatkuvasti, yllämme olisi jatkuva uhka oikaisuista, tuomioista, kritiikistä, jopa uniikkiutemme plagioinnista. Meistä tulisi lapsia, kahlittuja valvovien silmien alla, jatkuvasti peloissamme siitä, että jättämiämme jälkiä tullaan – nyt tai epävarmassa tulevaisuudessa – käyttämään meitä vastaan, kun vallanpitäjät alkavat tarkastella meidän kerran yksityisiä ja viattomia tekoja. Kadotamme yksilöllisyytemme, koska kaikki mitä teemme, on tarkkailtavissa ja tallennettavissa.

Kuinka moni meistä on viimeisen neljän ja puolen vuoden aikana keskeyttänyt keskustelun, kun on huomannut, että joku ulkopuolinen saattaa salaa kuunnella sitä? Todennäköisesti se tapahtui puhelimessa, tai ehkä se oli sähköposti, viestisovellus, tai ihan vain jutellessa julkisella paikalla. Ehkä puheenaihe oli terrorismi, politiikka, tai Islam. Me lopetimme keskustelun yllättäen, kun mielen valtasi pelokas ajatus siitä, että joku voi kuulla tämän ja ottaa puheen pois kontekstista. Sitten naurahdamme omalle paranoialle ja jatkamme keskustelua normaalisti. Mutta meidän käyttäytyminen on silti muuttunut ja meidän sanavalinnat hieman vaihtuneet.

Tämä on se vapauden menetys, joka tapahtuu, kun yksityisyys viedään meiltä. Tätä oli elämä entisessä Itä-Saksassa, tai Saddam Husseinin Irakissa. Ja tämä on meidän tulevaisuutemme, kun sallimme toinen toistaan röyhkeämpien valvontamenetelmien tunkeutumisen elämiimme.

Liian moni käsittää tässä kyseessä olevan valinta yksityisyyden ja turvallisuuden välillä. Oikeammin valinta on vapauden ja kontrollin välillä. Tyrannia, huolimatta siitä tuleeko se ulkoisen fyysisen hyökkäyksen vai sisäisen, syynäävän auktoriteetin kautta, on silti tyrannia. Vapaus vaatii turvallisuutta ilman tungettelua, turvallisuutta yksityisyyden kanssa. Laajamittainen poliisien suorittama valvonta on poliisivaltion määritelmä. Tästä syystä meidän kaikkien pitäisi olla yksityisyyden puolestapuhujia, vaikka meillä ei olisikaan mitään salattavaa.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.